Osaaminen

Yrittäjien valmentaja

Yrittäjiä, niin jo toiminnassa olevia kuin yritystoimintaa vielä suunnittelevia, olen valmentanut ja kohdannut työssäni tuhansia. Nykyisin sanonkin, että mikään laillinen liiketoiminta ei ole minulle täysin vieras. Yhteistä näille yrityksille on se, että ne ovat usein pieniä ja omistajayrittäjä työskentelee niissä itsekin. Jokaisella on oma tapansa yrittää, oma liiketoimintamallinsa ja omanlaisensa mielenkiintoinen yrittäjä vetovastuussa. Kunnioitukseni yrittäjiä ja heidän osaamistaan kohtaa kasvaa jatkuvasti ja opin aina uutta. Samalla valmentajana pystyn auttamaan monia yrityksiä kehittämään toimintaansa edelleen. Yrittäjävalmennuksissa oma roolini on ”perustan paalutus” eli yrityksen asiakasvalinnan, liiketoimintamallin, verkostojen sekä hinnoittelun ja kannattavuuden tarkastelu ja tarvittaessa hiominen huippukuntoon.

Yrittäjien valmennusta teen nykyisin erityisesti Intotalon Yrittäjyyden ammattitutkinto -valmennuksissa vastuuvalmentajana.

Valmentajien valmentaja

Valmentaminen on päätyöni ja tiimivalmentajien valmentaminen intohimoni. Valmentaminen tarkoittaa minulle sitä, että pyrin auttamaan jokaisen omaa oppimisen ja oivaltamisen prosessia. Nopeinta oppiminen on yhdessä muiden kanssa tiimioppimisen menetelmiä hyödyntäen. Tähän oppimisen kulttuuriin sain oppia Tiimiakatemialla opiskellessani ja nyt saan olla synnyttämässä erilaisia oppimisyhteisöjä ja valmennusryhmiä eri puolilla Suomea. Valmentajana minulla ei ole oikeita vastauksia, mutta usein ainakin muutama hyvä kysymys, työkalu tai ajattelua avaava esimerkki. Vastaukset jokainen löytää kokeilemalla ja kehittämällä toimintaansa omassa työssään.

Valmentajat, joita valmennan työskentelevät eri kouluasteilla, yritysmaailmassa, kunnissa tai järjestöissä. Riippuen työpaikasta näkökulmana on joko opettajasta valmentajaksi kehittyminen tai valmentavan johtajuuden ottaminen vahvemmin osaksi omaa ja organisaation johtamiskulttuuria.

Valmentajia valmennan Tiimiakatemia Globalin Tiimimestari®-valmennuksessa ja olen sertifioitu Tiimiakatemia Senior Team Coach.

Esihenkilöiden ja johtoryhmien valmentaja

Esihenkilöiden ja johtoryhmien valmennuksessa korostuvat ihmisten johtaminen, valmentava johtaminen ja johtoryhmästä johtotiimiksi kehittyminen. Pohdimme yhdessä, miten toimintakulttuuria ja käytäntöjä tulee muuttaa, jotta tiimitoiminta mahdollistuu ja sen hyödyt saadaan organisaation käyttöön. Olen ollut mukana myös strategian luomis- tai päivittämisprosesseissa ja jos minulta kysytään, ne kannattaa aina tehdä yhdessä henkilöstön kanssa.

Valmentava johtaminen liittyy ihmisten johtamisen taitoihin. Valmentaja-otteella toimiva johtaja tai esimies pystyy auttamaan alaisensa löytämään oman voimansa ja intohimonsa ja saa näin työporukkansa tai tiiminsä huippusuoritukseen. Ajattelen, että valmentava johtaja ei loista itse vaan saa porukkansa loistamaan jakamalla vastuuta, valtaa ja vapautta tehdä. Luottamuksesta kaikki lähtee.

Näissä valmennuksissa voidaan hyödyntää myös ExtendedDISC®-analyysejä, joihin olen sertifioitunut.

Verkkotoimijoiden valmentaja

Olen työskennellyt verkon kautta jo yli kymmenen vuotta. Koronan vaikutuksesta lähes koko Suomi teki valtavan digiloikan ja verkossa toimiminen jäi osaksi työelämäämme. Verkkokoulutuksia, -kokouksia, -työpajoja tai -valmennuksia voi tehdä innostavasti ja osallistavasti, mutta tämä ei havaintojeni mukaan ole vielä valtavirtaa. Siksi haluan olla kollegoideni apuna ja tukena kehityksessä kohti parempia verkkotoimintataitoja. Osittain kyse on tekniikasta, mutta suuremmassa roolissa on toiminnan suunnittelu niin, että jokainen pääsee osallistumaan, oppimaan ja kehittymään ja tätä tehdään myös yhdessä.

Verkkotyökaluista minulle tutuin on zoom. Lisäksi olen yhteistyökumppanini kautta päässyt käyttämään Howspace-ympäristöä ja kouluttautunut sen konkari-valmennuksissa. Muita minulle tuttuja työkaluja ovat Itslearning, Pinja, ja Campwire.

Osaamistani pidän yllä kouluttautumalla, osallistumalla seminaareihin ja verkkokoulutuksiin, etsimällä aina minut hyvällä tavalla haastavia työprojekteja ja lukemalla. Luen työvuoden aikana noin 20–25 ammattikirjaa ja lisäksi paljon elämäkertoja ja romaaneja lomakaudella.

Lisää tietoa osaamisestani ja kokemuksestani löydät cv:stäni.